Luottamuksen arvoinen

Pesin hampaitani, kun satuin vielä kurkistamaan kännykän taskulampun valossa vintille. Hiirenloukkumme oli jälleen saanut hiiren saaliikseen. Tällä kertaa elävänä pyydystävässä loukussa oli ollut syöttinä herkullista, ulkomailta asti tuotua tummaa suklaata.

Koska ulkona ja sitä myötä myös ullakolla oli kylmä, päätin olla jalo ja päästää pikkunisäkkään pois kurjuudestaan. Edelleen hampaitani harjaten hain autotallista saavin, kaadoin sinne sahanpuruja (joita meillä piisaa) ja vielä hain keittiöstä kaksi munakuppia; toiseen laitoin vettä ja toiseen puurohiutaleita sekä vasta ostettuja linnunsiemeniä. Munakuppien lisäksi asettelin vielä saavin pohjalle vanhan viinipullon puulaatikon lappeelleen, ikään kuin talomaiseksi turvapaikaksi.

Ja mitä teki hiiri haettuani sen vintiltä ja päästettyäni sen saavin pohjalle lämpimään asuntoomme? Haisteltuaan saavin ympäri se hyppäsi viinilaatikon päälle, siitä muitta mutkitta saavin reunalle ja alas kylpyhuoneen lattialle. Tässä sitä nyt oltiin! Tiesin etten ikimaailmassa saisi sitä paljain käsin kiinni, ja sen lisäksi oli yö ja minua väsytti jo melkoisesti. Onni onnettomuudessa oli se, että todellakin olin tuonut saavin kylpyhuoneeseen ja sulkenut molemmat asuntoon johtavat ovet.

Hetken ympäri säntäiltyään hiiri löysi tiensä oven alta löylyhuoneeseen ja siellä kiukaan alle, jossa on noin neljä senttiä korkea rako. Sen jälkeen siimahäntää ei sitten näkynytkään. Kävin hakemassa hiirelle jo tutuksi käyneeseen hiirenpyydykseen uuden syötin, tällä kertaa valkoista suklaata. Kylpyhuoneeseen palatessani toivoin, ettei jyrsijä juoksisi minua ovella vastaan ja karkaisi asuntoon. Ei juossut. Vein pyydyksen kiukaan viereen ja aloin odottaa.

Seisottuani kylpyhuoneessa niin sanotusti hiiren hiljaa arviolta kymmenisen minuuttia (se on muuten pirun pitkä aika seisoa täysin liikkumatta), hiiri työnsi kiukaan alta päänsä esiin. Nähdäkseni paremmin kumarruin eteenpäin, jolloin vaatteeni kahahtivat ja hiiri pakeni takaisin kiukaan alle. Hoh-hoijaa, menisikö koko yö näin?

Vaikka hiiri tuli kiukaan alta välillä näkyviin, se ei tuntunut uskaltavan jättää kiukaanalustaa, eikä varsinkaan lähteä katsomaan keskellä lattiaa tönöttävää ansalaatikkoa. Niinpä kävin siirtämässä ansan aivan kiukaan viereen. Pelkäsin, että tällä tavalla kolisteltuani hiirestä ei tulisi pitkään aikaan näkymään viiksikarvaakaan.

Onneksi olin väärässä eikä seuraavaan uskaltautumiseen mennyt kauaakaan, eikä hiiri enää tuntunut pelkäävän vaatteiden kahahteluakaan.

Tarkkailin tilannetta suihkujen puolelta. Haa, nyt näin sen käyvän pyydykseen! Paitsi että! Herkkupalat oli aseteltu niin lähelle kippaavan lattian saranoita, että hiiri sai etukäpälillään otettua suklaat ja peruuteltua ulos samaa tietä kuin oli tullutkin. Mutta hyvää näytti valkoinen suklaa olevan. Hiiri on varsin söpö otus, varsinkin syödessään etukäpälistään suklaata ja nuollessaan tämän jälkeen käpälänsä puhtaaksi.

Kävin siis hakemassa syötittömän laatikon pois ja täyttämässä siihen uudet herkut, jälleen valkoista suklaata. Nyt päätin asettaa loukon kiukaan eri puolelle, sinne, mistä hiiri eniten kurkisteli.

Tuodessani laatikkoa takaisin hiiri katseli minua kiukaan alta suorastaan rohkeasti, sillä se vetäytyi turvapaikkaansa vasta pyydyksen kolahtaessa lattiaan sen vieressä. Se ei selvästi enää pelännyt minua niin paljon kuin aluksi. Olinko siis voittamassa sen luottamuksen? Otin pikkuisesta myös kuvia, eikä se näyttänyt enää juuri pelkäävän häärimistäni löylyhuoneen oven ikkunaruutujen toisella puolen. (Kuvat jouduin ottamaan hämäryyden vuoksi pitkällä valotuksella mutta käsivaralta, joten otoksista tuli kovasti suttuisia, eikä niitä nyt ole tässä nähtävänä)

Hiiri kävi ihmettelemässä pyydystä, mutta onnistui pudottamaan suklaat luukun päältä tyrmäosastolle, ilman että itse joutui sinne. Vähän aikaa se jaksoi olla kiinnostunut laatikkoon tipahtaneen suklaan tuoksusta, mutta lähti sitten jälleen vaeltamaan pitkin löyly- ja pesuhuoneiden nurkkia. Nyt se ei enää tuntunut pelkäävän minua juuri yhtään, sillä se jatkoi muina miehinä menoaan, vaikka käännyin (tosin jalkoja liikuttamatta) katsomaan sen menoa takanani. Kävipä se haistelemassa sukkianikin.

Hiiren menoa oli oikein mielenkiintoista seurata, mutta tästä huolimatta väsymys painoi päälle jo kovasti. Voisinko jättää ovet kiinni ja jatkaa aamulla? Ei, olin varma että seuraavana päivänä otusta ei näkyisi enää missään. Joko se karkaisi itse esimerkiksi kaivertamalla reiän seinään, tai joku uninen vessassa kävijä jättäisi sille oven auki. Sitten sen menon voisi enää paikallistaa eri puolilta asuntoa silloin tällöin kuuluvien, kimakoiden hätähuutojen perusteella. Ruokakaapistamme alkaisi löytyä hiirenkakkaa, vaatteissa olisi reikiä. Väliseinistä kuuluisi rapinaa.

Kävin hakemassa vielä kaksi hiirenloukkua, ja ne eivät olleet elävänä pyydystäviä. Tummasuklaa ja valkoinen suklaa jäivät hiiren viimeisiksi aterioiksi. Kotitekoista ruisleipää se ei koskaan ehtinyt nielaista.

-j

Hiiri loukussa

Tänä aamuna väsyneiden lapsien herättäminen kävi normaalia helpommin, sillä iskällä oli pieni yllätys: jo viikon vintillä viritettynä ollut, elävänä pyydystävä hiirenloukku oli vanginnut siimahännän sisäänsä.

Aika söpö. Vanhemmalla hameväellä oli tosin esittää eriäväkin mielipide: yök.

Hiiri käytiin päästämässä koiran aamulenkin yhteydessä metsään. Sillä oli tosin vaikeuksia uskaltaa tulla  loukusta, mutta vähän hätyyttelemällä se lopulta hiipi ulos. Ovella se pysähtyi, haisteli hetken ja hyppäsi sitten uuteen elinympäristöönsä.

Hiirenloukku metsässä kannon päällä ennen hiiren ulos päästämistä. Takanurkassa näkyy pala juustoa, joka ei kelvannut hiirelle.

Rumia kuvia II

Lupasin lisää kuvia, joissa voi kyseenalaistaa luonnon kauneuden. Tässäpä näitä.

-j

Loistokas lukaali linnuille

Olen parin vuoden sisällä hankkinut kaksi työkalua, joille on ollut paljon enemmän käyttöä kuin aluksi olen ajatellutkaan. Toinen on naulapyssy ja toinen pöytäsirkkeli. 

Naulapyssy, pöytäsirkkeli sekä erilaista roinaa.

Näille kahdelle laitteelle löytyi jälleen käyttöä, kun rakensin linnunpöntön. Sahasin laudasta sekä lankusta kapeita rimoja, jotka sitten nidoin naulapyssyllä yhteen. Vietettyäni noin viikon illat autotallissa luomus oli valmis: pari linnunpönttöä sekä lintulauta, jotka yhdessä muodostavat linnan. Käyttöä tälle pönttö-lintulaudalle siis saattaa löytyä sekä kesäisin että talvisin.

Linnassa on neljä tornia, joissa kolme voi toimia linnunpönttöinä.
Linnan pihalla on talousrakennus, joka toimii ruokavarastona.

Laskusilta toimii laskeutumis- ja seisoma-alustana ja sen voi sulkea kesäksi.
Lahoamisen hidastamiseksi koko linna on käsitelty puuöljyllä kahdesti.

Itse linnan rakentamisen lisäksi minulla on ollut kova miettiminen, millaiset siivekkäät olisivat sopivia asumaan linnaan. Linnaanhan kuuluvat kuninkaallista sukua olevat asukit, sekä tietenkin heidän hovinsa ja muu saduista ja historiankirjoista tuttu väki. Tässä miettimisessä olen toki hieman käyttänyt myös nettiä, ja kiitos Googlen, yleistiedon pikkuriikkinen täydentäminen käy joutuisammin kuin lintukirjoja pläräämällä.

Paratiisilintuja linnaan olisi tarjolla koko kuninkaallinen perhe: kuningas- ja kuningatarparatiisilintu sekä prinssi- ja prinsessaparatiisilinnut. Toisaalta on myös paratiisileski, joka kuulostaa käsitteenä jotenkin ristiriitaiselta ja vie ajatukset satukirjoihin kuuluvaan ilkeään äitipuoleen. Ehkä joudumme kuitenkin unohtamaan paratiisilinnut, sillä ne ovat keskimäärin noin variksen kokoisia ja asustavat Oseaniassa. Jatketaan muihin lintulajeihin.

Prinsessaparatiisilintu

Joka tapauksessa linnaan kuuluisi saada kuningas. Kuningaspingviini, -albatrossi tai -kondori kenties? Ei, liian suurikokoisia, eikä näitäkään esiinny maassamme. Kuningastiira? Ei, sekin on 40–50-senttinen, eikä näitäkään maamme ilmatilassa lentele. Samoilla perusteilla voidaan unohtaa myös Falklandinsaarilla asuva kuningasmerimetso sekä luoteisen Tyynenmeren kuningasmerikotka. Papukaijoihin kuuluvat kuningaskaijat taas asustelevat eri puolilla Oseaniaa, eivätkä kylmään Suomeen taida ihan hevillä lähteä. Suomessa sen sijaan tavataan säännöllisesti kyhmyhaahkaa, englanniksi king eider, vaikka se onkin täällä lähinnä tunnettu vain läpimuuttajana. Tämä muiden haahkojen tapaan merellä viihtyvä lintu on kylläkin jopa yli kaksikiloinen ja sen siipien kärkiväli on yli metrin. Kyhmyhaahka jääköön merelle asumaan.

Kuningasmerikotka

Kuningastiira

Kyhmyhaahka

Mutta ei hätää, onhan meillä vielä Etelä-Suomessa juuri ja juuri viihtyvä kuningaskalastaja. Se tosin yleensä pesii hiekkaisissa törmissä, mutta toisaalta kukaan ei varmasti ole aiemmin tarjonnut sille asumukseksi aitoa kuninkaallista linnaa.

Kuningaskalastaja

Entäpä kuninkaan muu perhe? Suomen kielellä etsittäessä kuningattaria näyttää lintumaailmassa olevan vain muutama: kuningatarhedelmäkyyhky (Australia), kuningatarliputtaja (Uusi-Guinea) sekä edellä mainittu, Papua-Uudessa-Guineassa asuva kuningatarparatiisilintu. Nämäkin täytyy unohtaa, sillä väärän asuinpaikan lisäksi ne ovat liian suurikokoisia tähän linnaan.

Kuningatarhedelmäkyyhky

Kuningatarliputtaja

Ehkäpä siis kuningatarta ei nyt vain ole. Linnaan kuuluu kuitenkin ehdottomasti prinsessa tai muu linnanneito. Sellaiseksi voisi nimen puolesta sopia oivallisesti vaikkapa neitokakadu, neitokurki tai jokin neitokolibreista, tai ehkä kaikkein parhaiten aavikkoloistokaija eli princess parrot.

Aloitetaan aavikkoloistokaijasta. Sen sopivuutta puoltaa sen tapa pesiä lähellä lajitovereitaan, mikä sopisi hyvin tähän noin puolimetriseen linnaan. Viihtyvyyttä saattaisivat kylläkin ankarasti vähentää aavikkoloistokaijan taipumus asustaa Australian kuivilla seuduilla, vesistöjen lähellä, sekä sen suurehko, jopa puolimetrinen koko. Elinehdot eivät täällä kotipahassamme oikein taida täyttyä. Entäpä toinen papukaija, neitokakadu? Ei, taas yksi liian suurikokoinen ja liian kaukana etelässä viihtyvä lintulaji. Neitokurki sen sijaan on bongattu Suomestakin joitakin kertoja, mutta liian suurihan sekin on, eikä pesi kolossa tai linnantornissa. Mutta neitokolibrit: vihdoinkin lintuja, joille rakentamani linnan tornien aukot ovat kyllin suuria ja linnut mahtuisivat lentämään niistä sukkelasti sisään. Sisään voisi valitettavasti käydä myös Pohjolan kylmä tuuli, joka todennäköisesti kävisi näille etelän minisiivekkäille kohtalokkaaksi. Ehkä ne pahimmillaan saisivat jopa lintuinfluenssan?

Neitokakadu

Sinineitokolibri

Aavikkoloistokaija eli
princess parrot

Toisaalta eiväthän kuninkaat perheineen toki ole ainoita jalosukuisia, joita linnoissa on perinteisesti asustellut. Miten olisi itään viittaava sulttaanipitta, sulttaanitikka tai sulttaanitiainen, joista erityisesti pitta olisi sopivan pienikokoinen? Olisi siinä ainakin lintubongareilla ihmettelemistä, sillä näitä lajeja tavataan normaalisti vain Kaakkois-Aasian trooppisissa ja subtrooppisissa maissa. Flunssaan kuolisi sekin tänne muutettuaan, linnat kun yleensäkin ovat kylmiä ja vetoisia paikkoja asua. Euroopassakin tavattava sulttaanikana puolestaan on jo kokonsakin puolesta epäsopiva asukas linnaamme.

Sulttaanipitta

Sulttaanikana

Keisarikotka voidaan sekin hylätä suoralta kädeltä, vaikka olisikin Suomessa ääriharvinaisena lintuna tervetullut naapuri. Samoin voidaan hylätä englanniksikin komealta kalskahtava crowned hawk-eagle eli keisarijalokotka. Se tosin tunnetaan myös vähemmän imartelevalla nimellä afrikanapinakotka.

Keisarikotka

Keisarijalokotka

Siipien kärkiväliltään yli kaksimetrinen ja pituudeltaan yli metrin pitkä keisarifregattilintu olisi kotipihalla mahtava ilmestys, varsinkin ponnistaessaan punaisen rintansa täyteen ilmaa. Sitten se lehahtaisi ylös ja liitelisi jopa kahden ja puolen kilometrin korkeuteen. Niinpä niin. Ehkä ei kuitenkaan.

Keisarifregattilintu

Keisarinappari olisi paitsi ulkonäöltään, myös nimensä ja sukunsa perusteella linnapönttöön täydellinen asukki: sen englanninkielinen nimi on royal flycatcher ja se kuuluu varpuslintuihin kuuluvaan tyrannien heimoon. Lisäksi se on noin rastasta vastaavan kokonsakin puolesta lähes sopiva laji hautomaan poikasiaan linnan tornipöntössä. Voi kuitenkin olla, että sitäkin häiritsisi maamme pohjoinen sijainti. Keisarinappari nimittäin asuu normaalisti trooppisella tai subtrooppisella vyöhykkeellä Etelä-Amerikan mantereella. Ja vaikka tyrannien heimo on hyvin laaja, minkään niistä ei tiedetä koskaan eksyneen Suomeen. Sama koskee kipuajien heimoon kuuluvia tyrannikipuajia.

Keisarinappari

Tyrannikipuaja

Näyttää siltä, että kuningaskalastajan lisäksi muita siniverisiä on tähän linnaan turha odotella, ja itse asiassa epäilen kuningaskalastajankin saapumista tähän kiinteistöön hyvin epätodennäköisenä. Ja ehkäpä kuninkaiden ja muiden jalosukuisten aika on muutenkin menneen talven lumia. Nykyäänhän suuri osa esimerkiksi Keski-Euroopan linnoista on rikkaiden mutta muuten aivan tavallisten ihmisten koteina, joten miksei sama pätisi lintuihin. Kävisivätkö lintulinnan asukkaiksi vaikkapa snobilta kuulostavat, varpuslintujen lahkoon ja orneerojen heimoon kuuluvat pystynokat? Eivät, valitettavasti. Eivät myöskään pystynokkakolibrit tai pystynokkamuurat, sillä ne kaikki asuvat Keski- tai Etelä-Amerikassa. 

Ruskopystynokka

Pystynokkakolibri

Pystynokkamuura

Tai ehkäpä jalosukuisia lintuja olisivat uskottavasti voinet esittää matkijalinnut, sekin olisi minulle muun puutteessa kelvannut. Niitäkään ei vain vielä koskaan ole liihotellut Amerikan mantereelta Suomeen.

Ruostesirppimatkija

Pystynokkien kanssa samaan, ainoastaan Etelä-Amerikassa tavattavaan orneerojen heimoon kuuluvat myös puna- ja ruskolinnaorneerot. Ne olisivat ainakin nimestä päätellen varmasti viihtyneet tässä hulppeassa mutta kodikkaassa, varta vasten siivekkäille suunnitellussa linnassa, jonka olisin toki voinut maalata vaikka sitten punaiseksi tai rusehtavaksi, asukkaan mieltymysten mukaan. Mutta ei sitten.

Punalinnaorneero

Entä tulisiko edes tornipöllö asumaan linnamme torniin? Suomessa tornipöllöä on kyllä havaittu jopa ihan äskettäin vuonna 2006, mutta sen lähes metrinen siipien kärkiväli taitaa rajoittaa sen halukkuutta muuttaa juuri näihin meidän tarjoamiimme torneihin.

Tornipöllö

Joten kuningaskalastajat: olkaa hyvät, linna on teidän, jos kelpaa. Toki torneihin voi minun puolestani muuttaa taviksiakin kuten kirjosieppo, peippo ja pajulintu. On sitä paitsi muistettava, että ihmismaailmassakin niin sanotut kuninkaalliset ovat lopulta vain tavallisia ihmisiä.

Varpunen

-j