Minikanala

Yllättävän suuret ihmismassat lukevat tätäkin blogia.

Blogit ovat mukavia, koska niissä voi luontevasti kertoa suurille ihmismassoille omista ykstyisasioistaan. Joten kerrotaan nyt tässä, että olemme täällä maalla asuessamme alusta saakka miettineet, josko hankkisimme pienimuotoisen kanalan. Ei tietenkään mitään teollisuusbisneskanankasvattamoa, vaan sellaista perinteistä kanojen pitoa, jossa pihamaalla tepastelee muutama kotkottaja. Niistä saisi sitten munia kotitarpeiksi. Ja ehkä sen verran ylikin, että tuoreilla, lähituotetetuilla luomumunilla voisi lahjoa kukon kiekumiseen kyrpiintyneitä naapureita olemaan jälleen ystäviämme.

Tänään olemme päässeet hieman harjoittelemaan kanojen pitoa ja miettimään asian käytännön puolia, sillä saimme lainaksi kolme tipua. Olohuoneessamme on uusi, taukoamaton taustaääni: piip-piip-piip.

Tipuja hakemassa. Eero käsitteli kanaa
kuin vanha tekijä.

Nyt tiput asuvat meillä muovilaatikossa. Tipuista kaksi on
keltaisia ja yksi tummanruskea.

Tipujen lisäksi saimme myös korillisen munia.

Tiput kävelevät omassa juomavedessään.

Tipujen on määrä olla meillä kanan omistajan loman ajan eli nelisen päivää. Katsotaan ovatko kanavauvat vielä viikon lopulla hengissä, entä kanalahaaveemme.

Nyt on hyvä syy tulla meille kyläilemään.

- Juu, tuo viimeinen lause on kyllä erittäin totta.

-j