Optimismia akselilla Siuntio - Jerusalem

Ihmisellä lienee evoluution muovaamana taipumus suhtautua asioihin toiveikkaasti, selittää asiat itselleen hyväksi ja saada kokea itsensä tärkeämmäksi ja elämänsä merkityksellisemmäksi kuin se ehkä onkaan. Nämä asiat ovat paitsi auttaneet ihmisiä selviämään, myös säilyttämään elämänsä mielekkyyden ja jopa mielenterveytensä. Sattumaan uskotaan ja lottovoittoja odotetaan. Omiin kykyihin luotetaan vankkumattomasti ja yön pimeydessä kirjoitetut runot lähetetään kustantajalle. Luontohavaintoja on varmasti tehty harvinaisista lajeista ja kaikki ovat minun asioistani kiinnostuneita.

Hyvä esimerkki toiveikkaasta selittelystä ovat arkeologit sekä muut maan möyrijät, jotka tarkoituksella tai tahattomasti ovat tehneet vanhojen esineiden löytöjä. Kun ihminen löytää palan puuta, kyseessä ei varmasti ole mikä tahansa puunpala. Kun ihminen löytää palan puuta Raamatun tapahtuma-alueilta, kyseessä on yhtään epäilemättä jäänne Jeesuksen rististä.

Kuten arvata saattaa, näitä Jeesuksen ristin palasia on löydetty vuosisatojen aikana paljon. Jo vuonna 348 Pyhä Kyrillos Jerusalemilainen sanoi ”koko maailman olevan pullollaan” ristin kappaleita. Keskiajan ristiretkien seurauksena nämä parantavalla voimalla varustetut matkamuistot vielä moninkertaistuivat määrältään. 1500-luvulla elänyt uskonpuhdistaja Jean Calvin arveli, että ristinkappaleilla olisi voinut täyttää kokonaisen laivan. Tämä ei tietenkään tosiuskovaisia lannistanut: jos kerran Jeesus oli kykenevä ruokkimaan suuren ihmisjoukon kahdella kalalla ja viidellä leivällä, niin tottahan toki saman henkilön rististäkin riittää kappaleita kaikille halukkaille.

Omat historialliset löytöni täällä Siuntiossa ovat toki vaatimattomampia. Löysin nimittäin erään kauniin järven rannalta, kallion korkeimmilta kohdilta useita kivistä huolella kasattuja torneja. Varovasti kiviä kääntelemällä näki, että kivet olivat olleet sijoillaan jo pitkään, päätellen sammalesta ja jäkälästä, joita kivissä kasvoi.

Ja koska kivitornit olivat selvästi olleet sijoillaan jo hyvän tovin, voidaan tästä päätellä, että ne oli kasannut Siuntion oma poika Aleksis Stenvall, innokas luonnossa liikkuja hänkin. Olihan kirjailija Stenvallin taiteilijanimikin juuri Kivi.

Jeesuksen ristin kappaleilla sanotaan olevan parantava vaikutus, joka on siirtynyt
puuhun saarnamiehen hien, kyyneleiden ja veren välityksellä hänen riippuessaan
ja kärsiessään ristiinnaulittuna. Vastaavasti näistä kivitorneista voi ammentaa
itselleen varmasti jotakin. Kirjailijan lahjoja?

Aleksis Stenvall kuoli mielenterveytensä menettäneenä, mutta optimismi säilyi loppuun saakka: hänen viimeisten sanojensa sanotaan olleen ”Minä elän!”.  Ristillä riippuneen saarnamiehen oppien mukaan näin tietysti onkin.

Miettimisen arvoinen asia on myös se, että Aleksis Stenvall kuoli 38 vuoden, 2 kuukauden ja kolmen viikon ikäisenä. Itse olin muutaman viikon tarkkuudella saman ikäinen löytäessäni kivikasat. Sattumaako? Mahdotonta!