Jopa näin keskikesälläkin tulee aina silloin tällöin tehtyä laiskuuskohtauksen yllättäessä pistokokeita teeveetarjontaan. Voisi kuvitella, että kyse on jonkinlaisesta megalomaanisesta, kaikkien kanavien yhteisestä sketsistä, jonka huumori perustuu siihen, että tarjonta on äärimmäisen suppeaa ja illasta toiseen lähes samaa. Samaa huttua esitetään illasta ja viikosta ja kuukaudesta toiseen, niin että kokonaisuus on lopulta jo itsensä parodia. Ainakin meidän televisomme tarjonta, siihen aikaan kun minä sitä katson, on asenteesta riippuen joko uskomatonta schaibaa tai ratkiriemukasta camp-huumoria.
Illalla, kun sisustus- ja kokkiohjelmat ovat jo menneet, voi edelleen valita vaikka kuinka monesta vaihtoehdosta. Yhdeltä kanavalta tulee illasta toiseen ohjelma, jossa komeat miehet ja hoikat naiset tavoittelevat muutamaa kymppitonnia (ja julkisuutta) veden päälle rakennetuissa telineissä, roikkumalla helikopterista sekä syömällä koppakuoriaisia tai uimalla madoissa. Ohjelma on ilmeisen suosittu, sillä se on pysynyt ruudussa ehkä kymmenisen vuotta. Joinain iltoina tulee ohjelma, jossa metsurit kaatavat ja kuljettavat puita. Illasta toiseen, viikosta toiseen, tuotantokaudesta toiseen. Ja kun ohjelma jää tauolle, paikalla esitetään ohjelmaa, jossa kalastajat pyydystävät rapuja – illasta toiseen, viikosta toiseen, tuotantokaudesta toiseen. Samaa sarjaa edustaa myös ohjelma, jossa rekkakuskit ajavat rekkaa jäätietä pitkin. Jälleen illasta, viikosta ja tuotantokaudesta toiseen.
Sitten on noin tusinan verran erilaisia sairaalasarjoja, ja saman verran poliisisarjoja, joissa poliisit ovat rikospaikkatutkijoita. 4D- ja 5D-dokumenteissa mässäillään milloin milläkin asialla, joita voi kivasti paheksua omalta kotisohvalta ja tirkistellä sormien välistä. Päälle tulevat vielä tietenkin Hollywood-elokuvat, joissa tärkeimpiä tekijöitä ovat nimekkäät pääosien näyttelijät, vauhdikkaat takaa-ajot sekä näyttävät räjähdykset. Yleensä tappamiseen liittyy jonkinlaista hauskaa huumoria, ja alusta asti on selvää, että mies ja nainen saavat lopussa toisensa. Jos kyseessä on katastrofielokuva, pormestari on aina paha.
Tulisipa teeveestä aina tällaista ohjelmaa, tulisi oltua paljon enemmän ulkona. Alla tänä iltana otettuja kuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti