Turhuuksien rovio

Eräästä Porkkalan parenteesiajasta kertovasta kirjasta jäi erityisesti mieleeni tarina, jossa suomalainen venekunta oli joutunut myrskyn kouriin, ja heidän oli oman turvallisuutensa nimissä purjehdittava lähimpään rantaan. Harmi vain, että ranta sattui kuulumaan Neuvostoliiton Suomelta vuokraamaan Porkkalan vuokra-alueeseen. Rantautuminen huomattiin ja veneessä olleet pidätettiin saman tien. Vaikka olikin ilmeisen selvää, että rantautuminen oli tapahtunut pakon edessä eivätkä veneilijät olleet kapitalistisen maailman vakoilijoita, kesti kaksi viikkoa ennen kuin lähtemiseen tarvittavat luvat oli saatu. Tämän ajan he saivat asua omassa veneessään, joka oli kiinnitetty porkkalalaisen omakotitalon laituriin.

Jutun pointti on kuitenkin siinä, että elettiin keskikesää, ja tuona kahtena viikkona, jonka veneilijät lilluivat rannassa, he seurasivat talossa aikaansa viettävien neuvostosotilaiden elämää. Nämä nimittäin pitivät rannalla jatkuvaa tulta, ja nuotioonsa he saivat polttopuun kätevästi repimällä sitä talon rakenteista. Pelkästään noiden kahden helteisen viikon aikana sotilaat polttivat talosta terassin. Syy tähän oli hyvin yksinkertainen: ei ollut tulitikkuja, ja olihan mahorkat saatava sytytettyä.

Eipä varmasti arvannut talon rakentaja aikoinaan – kuka lieneekään – mikä talon kohtaloksi aikanaan koituisi. Olisi siinä varmasti itku päässyt, varsinkin kun tietää, että ennen vanhaan talot tehtiin pitkälti omin käsin, hammasta purren ja hikeä säästämättä.

Juttu tuli mieleeni, kun kävin paikassa, jonka nimi ilmeisesti on Roihuvuori. Kyseinen tavattoman korkea kallio lienee yksi kunnan korkeimmista kohdista ja sijaitsee Pikkalan ABC:n länsipuolella. Kallion laelta aukeaa huikeat näkymät jokaiseen ilmansuuntaan jopa kymmenien kilometrien päähän.

Ennen matkapuhelimia, tai ennen edes sähkön tai viilipurkkipuhelimien keksimistä, ihmiset viestittivät toisilleen kallioiden laelta suurien nuotioiden avulla. En tiedä, mitä informaatiota tulilla välitettiin, mutta tulen rapauttamaa kalliota voi vielä nykyäänkin bongata lähes minkä tahansa korkean kallion korkeimmalta kohdalta. Niin myös tältä Roihuvuorelta. Siitä nimikin varmasti juontuu.

Tältä kohdalta näkee hyvin pitkälle itään päin. Vaaleampi
kohta on tulen rapauttamaa. Kalliossa on myös kolme teräs-
kiinnikettä, joten jonkinlainen torni tässäkin on ollut.

Ja koska ollaan alueella, joka vuosikymmeniä sitten kuului kommunistiselle itänaapurillemme, on siellä täällä edelleen jäänteitä juoksuhaudoista, bunkkereista ja muista rakennelmista, joilla varauduttiin kapitalistien hyökkäykseen. Kyseisen kallion laella oli havaittavissa tornin jalustan rauniot. Seudun historian tuntevana sortuu tietenkin helposti ajattelemaan, että kaikki Kirkkonummella, Siuntiossa ja Inkoossa sijaitsevat rauniot liittyvät automaattisesti juuri venäläisiin, mutta tässä tapauksessa en kyllä keksinyt muutakaan selitystä. Suomalaisilla ei varmastikaan koskaan ole ollut erityistä tarvetta tarkkailla ilmatilaa juuri keskellä Siuntiota, mutta itäisellä ystäväkansallamme kyllä. Venäläisten jälkeensä jättämien bunkkereiden sijainnista on nimittäin jälkikäteen voitu päätellä, että nämä odottivat vihollisen iskevän alueelle nimenomaan ilmasta laskuvarjojoukkoja käyttäen. Ilmatilan tarkkailu on siis ollut alueella hyvin keskeistä.

Näkötornin jalustan jäänteet. Massiivisten kiviröykkiöiden
alta pilkistää hapertuneita rakennuspuita. Kivet ovat olleet
jalkojen painona estämässä tornin kaatumista. Etualalla näkyy
kaksi kivikasaa ja puiden takana toiset kaksi. Jalkojen
etäisyydestä voi arvioida tornin korkeutta. Iso on ollut,
sanoisin.

Lähellä näkötornin jäänteitä näkyy kalliokohta, jossa kiveä
on rapautunut todella huomattavasti. Sanoisin, että tässä on
pidetty tulta hyvin pitkään, mutta ei kovin kauan aikaa sitten.
Ja vieläpä veikkaisin, että tästä tulesta on jokunen mahorkka
sytytetty.

Ja ilmatilaahan minäkin tarkkailin, sillä aurinko oli juuri painumassa horisontin taa ja tarjosi oikein mukavat näkymät. Takaisin polkupyörälle kävellessäni ja kallioimarteen juurta pureskellessani mietin jo seuraavaa päivää. Kellarin perustusten kuopan kaivamista pitäisi jatkaa, samoin aidan rakentamista. Ja kauankohan nekin omin käsin ja suurella vaivalla aikaan saadut rakennelmat tulevat elämää kestämään? Ehkä en edes halua tietää.