lauantai 23. kesäkuuta 2012

Tulipa tehtyä


Jes, tein sen. Kävelin kotioveltamme Karjaalle. Vaikka autolla matkaa on noin 40 km ja asemalta asemalle junarataa pitkin 34 km, askelmittariin kertyi kolmena päivänä noin 65 kilometriä. Pieni osa tästä tosin on kävelty ilman rinkkaa, mutta kuitenkin.


Takaisin tullessa niska oli palanut, kädetkin melkein, jalat olivat sekä rakoilla että lihaskipuiset, hartiat aivan jumissa ja pohkeet lähes kramppitilassa. Viimeiset kilometrit jouduin astumaan päkiä edellä, kun kantapäihin sattui niin vietävästi. Kotona kävelin kuin rollaattorinsa hukannut vanhus.


Nyt seuraavana päivänä oikeastaan enää pohkeisiin sattuu. Sanoisin, että se on silti vähemmän häiritsevää kipua kuin pääkipu, josta suuri osa suomalaisista kärsinee tänään, juhannuspäivänä. Ja morkkiksesta ei ole tietoakaan.

Matkalla tuli nähtyä juuri sitä mitä odotinkin: maalaismaisemaa, kaunista luontoa, lisää maalaismaisemaa, joitakin eläimiä, junarataa ja teitä – etenkin erilaisia teitä. Hiekka- ja asvalttiteiden lisäksi kuljin pitkin traktoriuria, polkuja, junaradan kaapelikourun kantta, pellonlaitaa sekä välillä aivan umpimetsääkin. Kerran kastelin kenkäni suohon, mutta se ei helteessä tuntunut lainkaan pahalta. Ihmisiä näin vain muutamia, jos Karjaata ei lasketa. Luulen, että jollakin suositulla vaellusreitillä ihmisiä olisi tullut jatkuvasti vastaan ja telttaa olisi saanut sovitella anteeksi pyydellen muiden telttojen sekaan.

Ensi kerraksi meni ihan mukavasti. Kuten olin suunnitellutkin, sain vettä kahdesti matkan varrella ystävällisiltä ihmisiltä, joiden pihaan pelmahdin rinkkoineni. Ilma oli kuin morsian eikä mitään yllätyksiä tapahtunut. Kännykän akku ei loppunut, käärmeet eivät hyökkäilleet enkä telonut itseäni ja jäänyt keskelle metsää avomurtuma jalassa. Edes itikat eivät kiusanneet, ehkä oli liian kuuma keli niillekin. Jatkuva liikkuminen toki auttoi myös. Ruokaa oli mukana turhan paljon, mutta parempi toki niin päin kuin toisin päin.

Alla erilaisia teitä.






Alla maisemia ja muita "nähtävyyksiä": 









Ja tässä vielä kuvattuja tauko- ja yöpymispaikkoja:






Melkein kotona:

Kotipeltoa. Ennen kotiin paluuta sitaisin vielä saunavihdan
kotiin viemisiksi. Sen onnistumisesta en tosin ole aivan varma.
- Voiko tuosta tehdä saunavihdan, puolisoni kysyi ojentaessani
sen hänelle kotiovella.
Kaikkineen matka ovelta Karjaan asemalle, junalla takaisin kotikylille ja vielä kävellen asemalta kotiin vei 44 tuntia. Tästä junamatkaan kului alle 25 minuuttia. Paneehan se miettimään. Saman asian voi tehdä hitaasti vanhaan tapaan tai modernisti konevoimalla yli 100-kertaisella nopeudella. Tällöin jäi kyllä suurin osa näkemisen arvoisista asioista näkemättä.


1 kommentti:

  1. Onneksi olkoon, Iron man! Suorituksesi on ollut selvästi suuri elämys ja matka vaivan arvoinen. Mihin me polttonesteitä enää tarvitsemme? Jalat vievät ja taas mennään.. Jos meillä olisi suvaitsevaisempi suhde mittaamaamme aikaan, matkoista voisi todella saada jotain enemmän. Nyt päämäärä määrittää yksipuolisesti tekemistemme mielen. Pohkeet kuntoon ja lisää mieltä elämään! Terveisin Juha

    VastaaPoista