Paikallishistoriaa

Asuessamme vielä edellisessä osoitteessamme asui saman kadun varrella, melkein tien päässä, tuttavaperheemme. Juttelin kerran perheen isän kanssa, ja kävi ilmi, että tämä ei ollut koskaan käynyt kyseisellä kadulla postilaatikoitaan pitemmällä. He olivat asuneet alueella yli puoli vuosikymmentä.

Minä olin tänään neljä tuntia pyöräilemässä ja tutustumassa kotiseutuumme. Löysin viehättävän järven, joka sijaitsi luonnonsuojelualueella, jonka olemassa oloa en edes tiennyt. Järven olin toki nähnyt kartalla.

Ajelin takaisin päin Sjundbyn linnan editse. Pysähdyin vilkaisemaan erästä jyrkästi taivasta kohti kohoavaa kallioseinämää, sillä olin aiemmin kuullut, että alueella on useampiakin luolia. Noh, luolaa en löytänyt, mutta juuri kun olin lähdössä kotiin päin, tietä pitkin pyöräili teini-ikäinen tyttö, joka oli ajellut minua vastaan vähän aiemmin. Tuolloin huomasin, kuinka tyttö vilkaisi minua jotenkin epäluuloisesti, vain silmiään kääntäen. Niinpä en nyt kehdannut lähteä heti tytön perään, olisi raukka luullut että seuraan häntä (olenko kertonut sen, kun edellisen koiramme kanssa vihelsin lenkillä myöhään illalla tätä tulemaan luokseni, niin edellämme kulkenut nuori nainen lähti juoksemaan pakoon?)

Ajoin siis vain lyhyen matkan ja poikkesin eräälle mielenkiintoisen näköiselle sivutielle. Se johti joen rantaan, jolla yllätyksekseni törrötti jykevä kivijalka. Talon kivijalka se ei ollut, vaan sillan perustukset. Kun aikani mittailin paikkaa silmilläni, huomasin vastarannalla vastaavanlaisen massiivisen kivirakennelman. No sitähän oli vielä poikettava katsomaan ennen kotiin lähtöä.

Sillan toisen pään rauniot näkyvät vastarannalla puiden
takana – kuin inkatemppelin jäänteet sademetsässä.
(Tämä saa minut tuntemaan itseni suureksi seikkailijaksi)

Ilmiselvästi tie on aiemmin mennyt tästä yli eikä kiertänyt sellaista outoa s-mutkaa kosken ylittävän puusillan kautta kuin nykyään. Yritin keksiä miksi jykevän näköiset ja yhä ryhdikkäästi seisovat maantiesillan päädyt oli sillä tavalla hylätty. En osaa edelleenkään sanoa, täytynee kartan kanssa perehtyä asiaan. Entä missä on junarata kulkenut ennen kuin nykyistä, ilmeisen modernia junasiltaa oli olemassa? 

Ainakin vastauksen erääseen kysymykseen sain palatessani vastarannan siltaraunioilta takaisin. Äkkäsin nimittäin erään kukkulan laella maassa suuren syvennyksen ja sen pohjalla kolon. No perhana, venäläinen bunkkerihan se siinä!

Suuaukko oli peittynyt melkein kokonaan.

Kamera mahtui mukavasti suuaukosta sisään.
Vastapäisellä seinällä ampuma-aukko.

Ja niin mahtui itse kuvaajakin, kun vähän yritti. Bunkkeri paljastui
kysymysmerkin muotoiseksi, siinä oli L:n muotoinen eteiskäytävä
ja sen jälkeen "huone" josta oli ampuma-aukot sisäänkäynnille
sekä hylätylle sillalle. Kuvassa käytävän ja huoneen välinen
oviaukko.

Myös sillalle päin oleva ampuma-aukko oli peittynyt lähes näkymättömiin.
Sisältä päin otettu kuva samasta aukosta ei jostain syystä onnistunut.

Bunkkerin sijainti sekä ampuma-aukon suuntaus kertoivat sen, että ainakin vielä venäläisten aikana nyt hylätty silta on ollut käytössä.

Uusi puhelimeni osoittautui taas näppäräksi vempeleeksi. Käyttöä löytyi niin Googlen kartoille, GPS:lle, kameralle kuin taskulampullekin. Puhelintoiminnolle myös, sillä tuttuun tapaan ollessani jo lähes kotiportailla asti rakas puolisoni soitti ja huolehti missä minä oikein olin.

- En minä postilaatikoita kauempana ole, vastasin.