tiistai 1. toukokuuta 2012

Tavallisen rento lomapäivä

kivaa kun on uusi keppihevonen!

halusin samanlaisen keppihevosen kuin essillä. essi piirsi pään ja iskä sahasi sen lastulevystä. sitten tehtiin keppi. iskä sahasi senkin. pää ja keppi liimattiin yhteen ja liima sai kuivua yön. seuraavana päivänä se maalattiin. suitset tehtiin essin avulla narusta.

-eero



Ja iskä jatkaa: 
Onpa ollut puuhakas päivä. Aamupäivällä kävimme vapputorilla Kirkkonummella. Palattuamme kotiin siivosimme ja söimme hyvää grilliruokaa. Vieraat tulivat ja paistelimme pihalla munkkeja, jotka eivät olleet yhtään pahan makuisia. Vieraiden kanssa siirsimme myös pihakeinun etupihalta takapihan terassille. Vieraiden lähdettyä Elina siivosi pihaa kunnes lähti koirakouluun. Minä pykäsin pihalle uuden kiipeilytelineen villiviinille, edellinen oli nimittäin romahtanut. Pelasimme vielä Eeron kanssa jalkapalloa, kunnes tulimme sisään keittelemään puuroa. Ja pelaamaan Wiitä.

Ja ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi keskeneräisiä projekteja vielä, nyt olen alkanut kehitellä ajatusta autotallin pikku parantelusta. Mutta ehkä siitä tarkemmin joskus myöhemmin. 

Kohta menen avaamaan saunan piipun pellin, virittelen tulen kiukaan alle ja alan patistaa lapsia nukkumaan, huomenna on koulupäivä. Elina raukalla on vielä koulutehtäviä tekemättä, saattaa mennä myöhään tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti